Saatan tuhota muutaman urahaaveeni julkaisemalla tämän juuri nyt uusia haasteita etsiessäni, mutta totuushan ei pala tulessakaan ja jokaiselle pitäisi sallia toinen mahdollisuus, eikö? Toivottavasti joku voi ottaa virheistäni ainakin oppia, jos kokee vastaavia haasteita omassa esimiestyössään.
Koska olen erittäin vaativa ja tuloshakuinen omassa työssäni, olen usein asettanut riman korkealle myös muiden työsuorituksia arvioidessani. Joskus aikoinaan olin osannut kuunnella työntekijöideni huolia ja mielipiteitä, antaen heille mahdollisuuden esittää parannusehdotuksia omaan työhönsä. Tällä olin myös saavuttanut hyviä tuloksia. Työnantajani ovat tarjonneet erinomaista valmennusta ja koulutustakin aiheesta. Miksi heitin tämän mallin romukoppaan jo liian kauan sitten, ja alkanut käsitellä työntekijöitä ihmisen sijasta enimmäkseen tuloksen tekijöinä ja numeroina?
Tulosten jäädessä erittäin haasteellisesta budjetista, excelit ja raportit alkoivat olla mieleisempiä kuin keskustelut työntekijöideni kanssa. Keskusteluille ja valmennukselle ei muka ollut aikaa. No ei varmasti, kun oli mukamas pakko väsätä exceleitä ja muita raportteja.
Keskusteluille ja valmennukselle ei muka ollut aikaa.
Tuloshakuisuuteni ansiosta aloin vaatia kaikilta myyjiltäni saman kaltaisia tuloksia. Mielestäni myyjän on pystyttävä ansaitsemaan vähintään omat palkkakulunsa. En usko monenkaan olevan tästä eri mieltä. En kuitenkaan käsitellyt heitä ihmisinä, joten erilaisuuksista kumpuavat vahvuudet jäivät täysin hyödyntämättä. Puutuin pieniin, sinänsä tärkeisiin yksityiskohtiin, mutten ymmärtänyt, ettei kaikkea voi vaatia ja saavuttaa kerralla. Sana mikromanageeraus osuu ja uppoaa tuolloiseen tilanteeseeni täysin.
Hälytyskelloni alkoivat soida vasta, kun osa työntekijöistä ei enää tervehtinyt minua töihin tulessaan, vaikka konttorini oli aivan henkilökunnan sisääntuloreitin vastapäätä. En tosin tervehtinyt aina minäkään – olin niin keskittynyt exceleihini ja muuhun ”tärkeään”. Silloinkin tosin ajattelin, että keskustelenpas tuonkin työntekijän kanssa ”sitten”, kun nämä tärkeämmät asiat on hoidettu.
Ajanhallintani oli hakusessa. Suunnitelmat olivat viikko- ja joskus jopa päivätasolle, mutta jatkuvasti muuttuvat tilanteet ja etenkin kykyni olla sanomatta ei, sotkivat useimmiten suunnitelmat. Toki myös työnantajalta tuli vaativia raportointipyyntöjä erittäin lyhyellä varoitusajalla, mutta sitähän business on eikä näitä tullut edes viikoittain saati pävittäin.
Miksi olin tuollainen?
Kotona minulla on maailmankaikkeuden ihanimmat lapset: nyt 7- ja 4-vuotiaat, terveet ja erittäin vilkkaat pojat. Myös vaimoni oli palannut hoitovapaalta työelämään, joten en voinut enää käydä ”vain” töissä, vaan minunkin oli (onneksi) osallistuttava perheen hoitoon muulloinkin kuin aamu- ja iltapalalla. Tämä yhdistettynä edellä mainitsemaani heikkoon ajanhallintaan, tuloshakuisuuteen ja erittäin korkealle asetettuun tulostavoitteeseen teetti töitä myös kotona. En saanut kaikkea tarpeellista aikaiseksi työmaalla ja työaikana.
Itsestäni huolehtimiselle edes vähäisen liikunnan, järkevän ruokavalion ja erityisesti riittävien unien muodossa ei jäänyt aikaa eikä energiaa. Kun tätä oli jatkunut reilun vuoden, kovat luonteenpiirteeni ja typerät ajattelumallit pääsivät vallalle. Vain vaimoni ymmärsi mihin toimintani on johtamassa ja varoittikin minua siitä. Arvaa uskoinko?
Näin itsestäni huolehtimiselle edes vähäisen liikunnan, järkevän ruokavalion ja erityisesti riittävien unien muodossa ei jäänyt aikaa eikä energiaa.
Esimieheni ja firman HR tiesivät ohtamistavassani olevan ongelmia, mutta ilmeisesti kohtalaiset tulokset henkilöstökyselyssä ja myymälän loistava asiakastyytyväisyys peittelivät ongelmien merkitystä tai vakavuutta. Ainakaan tukea ei tarjottu, ja vaaditut raportit liittyivät talouslukuihin tai myymäläkonseptiin – ei työhyvinvointiin. Itsehän en niistä osannut raportoida, kun en ymmärtänyt niitä olevan siinä mittakaavassa kuin myöhemmin osoittautui.
Seuraus?
Tilanne työmaalla kärjistyi lopulta parin pidempään alisuorituneen työntekijäni kanssa pattitilanteeseen. Kaiken muun olin tehnyt oppikirjan mukaan, paitsi tärkeimmän: heidän kanssaan säännöllisen, kehittävän keskustelun. Selitin tilannetta itselleni kiireillä, lomilla ja milloin milläkin.
Näille työntekijöille aiheuttamani paha nosti varmasti muidenkin vastaavat tuntemukset pintaan, sillä moni henkilökunnastani allekirjoittikirjeen, jossa minuun kohdistuva epäluottamus ja aiheuttamani huono olo tuotiin esiin. Kun sain kuulla kirjeen sisällön, totesin esimiehelleni etten voi jatkaa tehtävissäni. Muutaman sekunnin itsetutkiskelun jälkeen en edes yllättynyt kirjeestä. Vain allekirjoittaneiden suhteellinen osuus henkilökunnasta yllätti. Olin siis kaiken lisäksi sokea henkilökuntani pahoinvoinnille ja fiilikselle.
Kun sain kuulla kirjeen sisällön, totesin esimiehelleni etten voi jatkaa tehtävissäni.
Fiilis oli jo seuraavana päivänä huojentunut. Ymmärsin, etten ollut pitkään aikaan ollut tehtäväni vaatimassa kunnossa. Ymmärsin myös kuinka paljon esimiehen vaihdos tulee auttamaan henkilökuntaa ja siten myös työnantajaani. Kun minulle jäi aikaa pysähtyä miettimään tekosiani ja työtäni, ymmärsin kuinka rankkaa se oli ollut myös minulle. Nautin toki työstäni, mutta väsyneenä innovatiivisuus, empaattisuus, into ja harkintakykyni olivat olleet hukassa.
..väsyneenä innovatiivisuus, empaattisuus, into ja harkintakykyni olivat hukassa.
Hyvä johtaminen ja esimiestyö ovat kiinnostaneet tapahtuneen jälkeen entistä enemmän, koska urallani on myös onnistumisia tällä saralla. En ole jäänyt rämpimään menneeseen, mutta en halua toistaa vastaavia virheitä jatkossa. Tiedän, että tieto ei ole sama kuin taito, mutta monen muunkin asian olen elämässäni oppinut kantapään kautta. Siksi uskon pystyväni toimimaan merkittävästi paremmin myös esimiehenä, jos saan siihen vielä tilaisuuden.
Opiksi
Jos siis joku lukija tunnistaa itsestään liimapersejohtajan, excel-johtajan tai muuten vain kusipään, suosittelen vahvasti lukemaan heti vaikka Linkedinistä kirjoituksia johtamisesta ja ihmisluonnosta. Eikä varmasti haittaa lukea alan kirjallisuuttakaan. Suosittelen myös pirauttamaan kaverille ja kertoa avoimesti millainen olet, mitä ongelmia siitä on seurannut, ja miten sinä aiot muuttua korjataksesi tilanteen. Tilanne ei nimittäin parane kuin muuttamalla itseään. Vasta sen jälkeen voit olettaa muidenkin muuttuvan. Jos niitä kavereita siis on, heidän mielipiteitään kannattaa myös kuunnella nöyrästi.
..miten sinä aiot muuttua korjataksesi tilanteen.
Jos tunnistat olevasi edellä kuvatun kaltainen, tee itsetutkiskelu ja ota henkilökuntasi kokoon ja pyydä heiltä anteeksi. Kerro millainen arvelet heidän mielestään olleesi (ehkä olet voinut sitä kysyäkin joltain), mitä heikkouksia tunnistat toiminnassasi olleen/olevan, ja paljasta miten lupaat muuttua jatkossa. Tämän jälkeen pidät tietysti lupauksesi ja annat sen näkyä. Mikään ei ole työssäsi tärkeämpää kuin antaa aikaasi työntekijöillesi. Takaan, että niin sinulla kuin alaisillasi on huomattavan paljon helpompaa ja hauskempaa tehdä töitä. Tämä näkyy väistämättä myös asiakkaille ja siten viivan alle.
Ellet pysty valtaosaan edellä mainituista, suosittelen niin oman kuin etenkin alaistesti hyvinvoinnin takia hakeutumaan muihin tehtäviin oma-aloitteisesti. Muuten joku muu tekee sen puolestasi.
Blogi milloin mistäkin 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.