Oletko asiantuntija, HR-ammattilainen, rekrytoija tai esimies tai haaveilet näistä tehtävistä? Vai haluatko muuten vain olla osallisena paremman työympäristön kehittämisessä? Oletko vakuuttunut henkilökuntasi hyvinvoinnin takaavan paremman asiakaskokemuksen tai tuottavan paremman tuloksen viivan alle?
Jos vastasit kyllä, väittäisin Järkytä avoimuudella -kirjan olevan sinulle pakollista luettavaa. Kirja on Aki Ahlrothin loistava hengen tuotos, joka pohjautuu hänen saman nimiseen blogiinsa. Aki käyttää kirjassaan suoraa, räväkkää ja elävää kieltä, josta paistaa intohimo kirjassa käsiteltäviä aiheita kohtaan.
Esimerkkinä Akin osumatarkkuudesta kirjan alkupäässä käsitellään mm. kulttuurisia eroja johtamistyyleissä:
”Insinööriaivomme ajattelevat, että vetäessämme liinat kiinni kasvu käynnistyy kuin taikaiskusta. Ruotsalainen ymmärtää, että nimenomaan siellä pohjalla on investoitava henkilöstöön.”
Omasta kokemuksesta pystyn allekirjoittamaan edellisen lainauksen täysin. Jos olet toiminut kansainvälisessä konsernissa, pelkään pahoin sinunkin kokevan samoin.
Kirjan suora ulosanti saattaa aiheuttaa joillekin lukijoille näppylöitä, mutta itsekritiikkiin kykenevälle ja itseänsä kehittämiselle avoimelle lukijalle teos on todella silmiä ja ajatusmaailmaa avaava elämys. Erityisen paljon huomiota saavat korkein yritysjohto ja HR, joihin Akilla on selkeästi eniten kosketuspintaa ja vahvoja mielipiteitä.
”Johto saa organisaatiokulttuurin, jonka se ansaitsee.”
”Siinä missä ovelimmat hirviöesimiehet pystyvät piilottamaan kontrolloivan toimintansa muulta organisaatiolta, HR kirjaa ylimmän johdon epäterveestä ihmiskäsityksestä kumpuavan asenneonelman rohkeasti paperille.”
Kirja on kattava pläjäys työpaikalla mahdollisesti esiintyvistä haasteista niin esimiesten kuin työntekijöidenkin näkökulmasta. Aki käsittelee kirjassaan niin johtamista, rekrytointia, yrityskulttuuria kuin työyhteisöjä yleensäkin. Työpaikan kuutiot, uhriutujat, kiusaajat, kermaperseet, HR-ammattilaiset kuin numerojohtajat ja sijoittajat saavat kukin osansa kirjoittajan sanallisesta ilotulittelusta.
”Kulttuuriin sopivuus ei tarkoita sitä, että miespuoliset myyjät kampaavat ananastukkansa samalle puolelle kuin kollegansa.”
”Työpaikalla kuutio kylvää kuitenkin kauhua kuin rantakaislikossa väijyvä punkki.”
Akin kirjassa tarjoamia, hänen mielestään kannatettavia toimintatapoja lukiessa tulee ihmeteltyä mikseivät kaikki toimi jo näin. Ainakin tulee ihmeteltyä omien toimintatapojensa typeryyttä muutamaan otteeseen uran varrella.
”Heikkopäisesti numeroita optimoivat johtajat alkavat tulla sokeiksi ihmisille. Syntyy harha, että numerot ohjaisivat myös alaisten työtä.”
Aki ei asetu gurun eikä besserwisserin asemaan, vaan avaa lukijalle myös omia henkilökohtaisia haavojaan niin työstä kuin nuoruudestaan. Hän myös myöntää kasvaneensa epäonnistumisten kautta. Tästä meidän suomalaisten kannattaisi yleisesti ottaa oppia: epäonnistuminen yhdessä asiassa tai tehtävässä pitää ajatella oppimisprosessina. Samojen virheiden toistaminen on sitten eri juttu.
”Minulle tuotti aikoinaan vaikeuksia katsoa itseäni aamulla kylpyhuoneen peilistä, kun olin omaa velliperseisyyttäni jättänyt puuttumatta kipeiltä tuntuviin epäkohtiin.”
Tämä omien heikkouksien myöntäminen on raikkaan kielen käytön lisäksi yksi tehokeinoista, joilla kirja vangitsee lukijansa ja sisältö jättää muistijäljen pidemmäksi aikaa. Väittäisin myös kirjan oppien menevän meistä useimmille paremmin perille juuri mieleenpainuvien tarinoiden ja rikkaan kielenkäytön ansiosta. Perinteinen akateeminen liturgia unohtunee useimmilta tositilanteessa pikaisesti.
”Minusta suurin osa verkostoitumisohjeista on silkkaa hevonpaskaa.”
”Ei edes vaivaista ”kiitos hakemuksestasi” -viestiä. Mihin ihmeen Moolokin kitaan ne hakemukset ohjautuvat?”
Muutamassa kohtaa kirjan puolivälissä kirjoittaja innostuu tarinoimaan hyvinkin elävästi (kuvitteellisia?) tapahtumia, jotka eivät liity kovin tiukasti kirjan sisältöön. Nämä rönsyilyt eivät viihdyttävyydestään huolimatta tuo lisäarvoa kirjan viestille. Jatkossa Aki palaa kirjoituksessaan taas raiteille, ja nautinnollisesti kirjoitetut tarinat nivoutuvat selkeästi halutun viestin esille nostamiseen.
HR-ammattilaisille Aki on listannut 10+1 vinkkiä, joita heidän kannattaa pitää esillä arkisessa työssä pysyäkseen pinnalla muutoksen keskellä. Listalla ei ole kirjoittajankaan mielestä mitään järisyttävää, vaan vinkkejä ei vain käytetä tosielämässä. Useimpien varmaan olisi syytä omaksua vinkit?
”Ongelma ei ole tietämättömyytemme, vaan se, etteivät nämä itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat näy riittävästi arkisessa työssämme.”
Kirjasta löytyy sopiviin eriin ripoteltuna myös 100 kohdan lista konkreettisista neuvoista mitä kannattaa tehdä, jos haluaa olla luomassa hyvää, sitoutunutta ja siten tuottoisaa työyhteisöä. Aki myöntää listan syntyneen pitkälti kantapään kautta opittuna, ja ainakin itse olen tehnyt urallani liian monta asiaa vastoin listan ohjeita. On hitusen lohduttavaa, että minua viisaammatkin ovat rämpineet samoissa ongelmissa suohon.
”Ole kiinnostuneempi siitä, mitä työntekijäsi haluavat oppia tulevaisuudessa, kuin siitä, mitä he ovat tehneet viimeiset kymmenen vuotta.”
Kirja on mielestäni vankkaa, lukemisen arvoista tekstiä lähes kenelle tahansa työelämän, työhyvinvoinnin ja sitä kautta työn tulosten kehittämisestä kiinnostuneelle. Väitän useimpien meistä kehittyvän myös ihmisenä lukemalla kirjan avoimin mielin ja ajatuksella hyväksyen oman epätäydellisyytemme. Meistä lukijoista useimpien vain pitänee olla valmiita muuttamaan omaa toimintaamme hyötyäksemme kirjan opeista tosielämässä.
”Kahdenkymmenen vuoden kuluttua kadut enemmän sitä, mitä et tehnyt, kuin sitä, mitä teit. Nosta siis ankkuri, jätä satama taaksesi ja anna tuulen tarttua purjeisiin. Tutki. Haaveile. Löydä.”
Mark Twain
Kun olet lukenut kirjan, kerro mitä mieltä itse olet. Mitä ajatuksia se herätti sinussa? Tulitko kriittisemmäksi omaa organisaatiotasi tai omaa toimintaasi kohtaan vai arvostatko jompaa kumpaa entistä enemmän?
Kuvan lähde: Alma Talent
Blogi milloin mistäkin 